Ruokinta

Siirryin jo vuosituhannen taitteessa pois teollisen koiranruoan käytöstä, koska halusin tietää mitä koirani todellisuudessa syövät ja pyrkiä mahdollisimman puhtaaseen ja luonnolliseen ruokaan. Ruokintametodini ovat muuttaneet muotoaan useita kertoja vuosien varrella sen myötä, kun olen uutta tietoa koirien ruokinnasta saanut. Olen kokenut ei-teollisella ruokinnalla olevan positiivista vaikutusta mm. koirien turkkeihin, terveyteen, vatsan vointiin ja elinvoimaan. Näin parinkymmenen vuoden päästä katselen asioita kuitenkin laajemmalta kantilta ja käytännön syistä osa sijoitusnartuistani syö 50/50-mallilla, eli täydennän laadukasta kuivamuonaa lihalla ja joillakin lisäravinteilla. Raakaruokinta voisi olla vaihtoehto ehkä tulevaisuudessa kotona asuvalle koiralle, aika näyttää. Viime vuosina olen hankkinut eniten tietoa Katiska.eu-verkkosivustolta

Täydentävät hoitomuodot

Sydäntäni lähellä ovat aina olleet täydentävät hoitomuodot. En ole kuitenkaan fanaatikko vaan arvostan perinteistä länsimaista lääketiedettä ja turvaudun siihen aina tarvittaessa. Homeopatian käyttö on jäänyt vähemmälle viime vuosina, mutta on mukana tarvittaessa tukihoitona. Käytän myös joitakin lisäravinteita ja luontaistuotteita koirien hoidossa. Otan aina herkästi yhteyden eläinlääkäriin, kun kotikonstit eivät riitä.

Kuva Nonna Laukkanen

Lihashuolto

Olen aina ollut tarkka koirieni fyysisestä hyvinvoinnista ja lihashuollosta. Jo -90-luvulla kävin lyhyen kurssin, jolla opetettiin oman koiran kotihierontaa ja aloin hieroa säännöllisesti ensimmäistä koiraani Ronjaa. Tuolloin ei lämmitelty eikä jäähdytelty treenien yhteydessä ja harjoitus- ja kisapohjat olivat mitä olivat, eikä ymmärrystä niiden vaikutuksesta koiran terveyteen vielä ollut. Ronjalla oli usein lihakset jumissa ja aloin huomata sen vaikuttavan mm. ratavauhtiin ja hieronnan helpottavan ja vauhdin taas lisääntyvän. 2000-luvun alkupuolelta lähtien koko laumamme on saanut nauttia osteopatian vaikutuksista, sekä neli- että kaksijalkaiset. 2007 tutustuin eläinfysioterapeutti Patricia Hirniin ja minulle aukesi fysioterapian ja harjoitusterapian maailma.

Kuva Kimmo Koivula

Haluan mieluummin ennaltaehkäistä ongelmia kuin hoitaa vammoja ja sairauksia. Tämä on erityisen tärkeää kun koirat urheilevat aktiivisesti. Omat koirani kävivät säännöllisesti eläinfysioterapeutilla ja tarpeen mukaan välissä osteopaatilla. Hieroin koiriani myös itse silloin kun ehdin. Tukilihasten kuntoa paransin ja pidin yllä eläinfysioterapeutiltamme saamiemme ohjeiden mukaan.

Käytän kaikki kasvattini osteopaatin hoidettavana yleensä ennen luovutusta ja suosittelen käyntejä erityisesti kasvuiässä myös kasvattien omistajille. Sijoitusnarttujeni kodit myös käyttävät koiria lihashuollossa säännöllisesti etenkin jos harrastavat aktiivisesti. Joskus esim. lantio saattaa lukkiutua jo synnytyksessä ja aiheuttaa myöhemmin erilaisia terveydellisiä ongelmia. Osteopatialla tällaiset ongelmat ovat helposti korjattavissa. Pennut ja nuoret koirat erityisesti ovat myös herkkiä erilaisille kolhuille, joista pahimmillaan voi pitkällä aikavälillä aiheutua pysyviä vaivoja. Lilli-shelttini kohtalon jälkeen olen päättänyt, että yhdellekään koiralleni ei enää tarvitse käydä niin.

Lilli

Lilli alkoi yllättäen 6-vuotiaana ontua vasenta takajalkaansa. Röntgentutkimus paljasti pahan rustottuman ja nivelrikon. Annoin osteopaatin tutkia koiran ja katsoa kuvia, koska olin kuullut, että osteopatiasta voisi olla apua nivelrikon oireisiin. Selvisi, että Lillin lantio oli pahasti vinossa, ei synnynnäisesti ja rakenteellisesti, vaan toiminnallisesti eli todennäköisesti jostain pentuaikaisesta kolhusta johtuen. Tälli ja toispuoleinen rasitus oli sitten vuosien myötä aiheuttanut niveleen pysyvän vaurion. Jos Lilli olisi päässyt hoitoon nuorena, ei mitään nivelrikkoa olisi lonkkaan kehittynyt. Lillille oli kuitenkin onneksi yhä hyötyä hoidosta. Säännöllisillä käsittelyillä Lilli oli pitkiä aikoja oireeton ja oma iloinen itsensä. Lisäravinteet ja luontaistuotteet auttoivat osaltaan myös.

Kuva Kimmo Koivula

Hyppytekniikka

Tutustuin Susan Salon kehittämään koirienhyppytekniikkamenetelmään maaliskuussa 2006 ensimmäisessä Suomessa pidetyssä hyppyseminaarissa, jossa kouluttajana toimi Vappu Alatalo. Innostuin aiheesta valtavasti ja kävin ensimmäisinä vuosina lähes kaikki Suomessa järjestetyt kurssit. Minua ovat kouluttaneet aiheeseen Vappu Alatalo ja eläinfysioterapeutti Patricia Hirn, joka tuli toiseksi kouluttajaksi hyppykursseille 2007 ja toi mukaan tiedon koiran rakenteen ja fysiikan vaikutuksesta hyppäämisessä. Koulutin aktiivisesti hyppytekniikkaa 10 vuoden ajan sekä viikkoryhmissä että viikonloppukursseilla ympäri Suomea ja olen kouluttanut satoja erilaisia ja erirotuisia koiria. Nykyään ehdin autella silloin tällöin vanhoja asiakkaita.

Koirat ylittävät esteitä kukin tyylillään, mutta harvalla koiralla hyppytekniikka on keinotekoisilla esteillä riittävän hyvä. Monet osaavat käyttää kroppaansa maastossa oikein, mutta eivät osaa riittävästi siirtää taitojaan keinotekoisille esteille.

Kuva Aino Pikkusaari

Hyppytekniikkaharjoittelulla tavoitellaan mahdollisimman itsenäistä, turvallista, taloudellista ja tehokasta hyppyä. Fyysisesti kuormittavissa lajeissa, jotka sisältävät hyppyjä, on hyppytekniikalla suuri merkitys koiran terveydelle ja fyysiselle hyvinvoinnille. Huono tekniikka kuormittaa koiraa väärin ja enemmän kuin hyvä tekniikka ja aiheuttaa usein koiralle fyysisiä ongelmia. Lyhyellä aikavälillä ne ovat usein helposti hoidettavissa, mutta vuosien väärä kuormitus voi aiheuttaa koiran kroppaan pitkällisempiä ja pysyviäkin ongelmia. Hyvä tekniikka säästää kroppaa ja usein ostaa koiralle lisää aktiivisia vuosia. Hyvin hyppäävä ja huollettu harrastuskoira on toimintakykyinen vielä eläkkeelläkin! Juuri nämä terveysasiat ovat minulle se syy miksi koulutan ja pidän hyppytekniikkaharjoittelua niin tärkeänä.

Kuva Kimmo Teerisalo

Hyppytekniikkaharjoittelulla voidaan myös parantaa mm. koiran rimavarmuutta, häiriöherkkyyttä, etäisyyden- ja ponnistuspaikan arviointia, käännöksiä, nopeutta ja ketteryyttä. Kaikki hyötyvät harjoittelusta aloittelevista kisaaviin! Menetelmä sopii yhtä hyvin niille, joilla on ongelmia hyppäämisen kanssa kuin myös niille, jotka haluavat muuten parantaa koiran hyppytekniikkaa ja oppia asiaa. Erityisesti aloittelevat ja nuoret koirat hyötyvät, kun asiat opetetaan alusta lähtien oikein. Pennuille on olemassa omat harjoitteensa.

Kuva Maria Järvinen

Koiraharrastukseni alkutaival

Kuten monet nuoret minäkin aloitin koiraharrastuksen lainakoirilla. Ulkoilutettuani lähinaapuruston koiria vuosikaudet tutustuin rouvaan, jolla oli kaksi shelttiä, Nana (Mistelin Madeleine) ja Fani (Karaatin Funny Bee). Olin tuolloin 13-vuotias. Lenkkeilimme shelttien kanssa yhdessä monta kertaa viikossa ja pian Marke luotti koirat minulle yksinkin. Hänestä ja hänen kodistan tuli yksinäisen nuoren turvasatama. Marken kanssa pääsin mukaan Valkeakosken Kennelkerhon toimintaan ja kilpailin Nanan kanssa tottelevaisuudessa avoimeen luokkaan asti. Olin innokas talkoolainen ja nuorella iällä jo yhdistyksen johtokunnassa vaikuttamassa. Ensimmäisen oman koiran, tricolour-sheltti Ronjan, sain 1994 16-vuotiaana. Ronjan kanssa aloitin agilityharrastuksen ja se vei minut täydellisesti mukanaan. Ronjan kanssa etenimme 3-luokkaan asti. Olen kilpaillut agilityssa 3-luokassa useiden koirien kanssa.

Kuva Hilkka Särelä

Olin innokas näyttelyissä kävijä Ronjan kanssa, vaikka punaiset nauhat olivatkin Ronjan koon vuoksi kiven takana. Haaveilin kasvattamisesta jo ennen kuin sain oman koiran. Siihen aikaan harvat vanhemmat kuskasivat lapsia harrastuksiin, joten näyttelyihin kuljin yleensä Ronjan kanssa bussilla ja junalla. Äiti huolehti kyllä koiran perusarjesta paljon tukenani ja kotoa muutettuani oli arvokas hoitoapu koirilleni. Kun tutustuin äitini kolleegaan Eeva-Liisaan, joka viiden pitkäkarvaisen collien emäntänä harrasti aktiivisesti näyttelyitä, pääsin välillä hänen kyytiinsä. Treenikentälle Koiramäelle kuljin koiratuttujen kyydissä ja usein kesäaikaan polkupyörälläkin 8,5 km matka taittui toinen sheltti etu- ja toinen takakorissa. Välillä ne saivat juosta pyörän vieressä lyhyttä matkaa reippaaseen ravitahtiin pehmeän pientareen puolella. TOKO- ja agilitykisareissuja tehtiin harrastavien ystävieni autokyydillä.

Nuoruusvuosieni merkittäviä kouluttajia Valkeakosken Kennelkerhon monien taitavien kouluttajien lisäksi olivat mm. Vili Herrala ja Pertti Vilander. Muutaman vuoden olin aktiivisesti mukana myös koirien käytöskoulutuksissa ja pidin pentuluentoja ja kursseja. Kun agilityharrastus nopeasti kehittyi ja harrastajat lisääntyivät ja kilpailin aktiivisesti, hain säännöllisesti koulutusta monilta Suomen huipulla kilpailevilta kouluttajilta. Kerran kuussa saatoimme ajella pienellä porukalla vaikka Lietoon Janita Leinosen ja Jaakko Suoknuutin koulutukseen. Harrastus tietenkin nieli kaiken ajan ja rahat!

kuva Hilkka Särelä