• blue merle narttu

• korkeus n. 43 cm

• lonkat kuvattu 6-suotiaana epävirallisesti, toinen hyvä, toisessa nivelrikkoa

• silmäterve pentuna

• saksipurenta, kaikki hampaat

• kilpaili hetken aikaa agilityn 1-luokassa

Lilli jalostustietojärjestelmässä

kuva Merja Elijoki

Olin haaveillut blue merle-värisestä sheltistä jo pitkään ja tämä upean värinen narttupentu muutti meille sijoitukseen 4kk ikäisenä suurin toivein. Lilli rakasti suurella sädämellä omaa perhettä. Lilli ei olisi tehnyt pahaa kärpäsellekään, se oli lempeä lastenhoitaja, joka jaksoi loputtoman kärsivällisesti leikkiä pikkupentujen kanssa. Ikävä kyllä lupaava pentu osoittautui erittäin araksi ja kasvaa hujahti 43cm korkeaksi. Lilli pelkäsi ihan kaikkea: ihmisiä, vieraita koiria, autoja, ääniä, sateenvarjoa. Sateenvarjoon päätin yrittää sitä siedättää, koska sateenvarjo kädessä ei voinut ulkoilla sen sinkoilematta paniikissa niin pitkälle kuin hihna riitti. Kun makuuhuoneen ja olohuoneen välisellä ovella oli avattu sateenvarjo, ei Lilli tullut makuuhuoneeseen kuukauteen. Lopulta koulutus kuitenkin tuotti tulosta. Monta kertaa Lilli juoksi metsästä paniikissa kotiin yli vilkasliikenteisen kadunkin, kun säikähti jotain irti juoksevaa isoa koiraa. Lilli opetti minulle valtavasti aran ja pehmeän koiran kanssa elämisestä ja sen kasvatuksesta. Se opetti minulle myös, millaisia shelttejä en halua kasvattaa.

Lilli rakasti palloleikkejä ja oli agilityssä nopea ja irtoava koira. Erityisen upea sillä oli pujottelu, jota moni katseli kadehtien. Tuolloin agilityssa oli vain kaksi kokoluokkaa.: alle 40 cm korkeat minit ja yli sen maxit. Maxi-koirana Lillin piti hypätä jopa 75 cm, mutta se oli erinomainen hyppääjä ja suoriutui tuosta vaivattomasti. Kisapaikat pelottivat sitä kovasti ja se suoritti aina vain muutaman esteen ja paineistui sitten niin kovasti jouduttuaan liian kauas minusta, ettei pystynyt enää suorittamaan esteitä. Rakastamaansa bravuuriaan pujottelua Lilli ei pystynyt suorittamaan kisatilanteessa lainkaan. Treeneissä se teki vähän aikaa hommia täysillä, mutta lähti sitten puskiin haistelemaan. Olimme kaikki ymmällämme. Syykin sitten selvisi, kun 1,5 vuoden iässä rokotuksilla eläinlääkäri totesi huolestuneena sydämestä kuuluvan vahvan konemaisen sivuäänen. Sydänspesialistin ultraääni paljasti vaikean synnynnäisen aortan ahtauman, jonka vuoksi sydämessä oli jo isot muutokset. Sivuääni oli kuulunut jo pentutarkastuksessa, mutta eläinlääkäri arveli sen johtuvan kapeasta rintakehästä. Lilli rakasti agilityä silti sydämensä pohjasta. Kahden vuoden iässä sille jouduttiin aloittamaan sydänlääkitys ja raskain mielin lopetimme harrastuksen. Tokoa harrastin Lillin kanssa jonkin verran mielen virkistykseksi ja se oli iloinen ja innokas toko-koira. Kisauraa emme tokossakaan saaneet, koska toimintakyky ei siinäkään säilynyt riittävänä koetilanteessa.

Lillin varalle oli onnetar arponut vielä yhden huonon kortin. Se alkoi kuusivuotiaana ontua toista takajalkaa. Nukutusta jouduttiin miettimään sydänvian takia, mutta kevyellä rauhoituksella takapää saatiin kuvattua. Lonkasta paljastui paha rustottuma ja pitkälle edennyt nivelrikko. Lantio oli kuvassa vino, mutta lääkäri arveli sen johtuvan kevyestä rauhoitteesta. Toinen lonkka näytti terveeltä. Vein Lillin osteopaatille, joka tutki Lillin ja totesi lantion olevan toiminnallisesti vino, todennäköisesti jonkun huomaamatta jääneen pentuaikaisen iskun seurauksena. Lillin vointi pysyi pitkään hyvänä osteopatian avulla. Vajaan kahdeksan vuoden iässä sekä sydänvaivat että kivut olivat vieneet Lillin elämänilon ja oli aika päästää Lilli Sateenkaarisillalle Ronjan luo.

Maailman hassuinta koiraa Lilliä, muistelen lämmöllä, sen suurempaa sydäntä ei koiralla voi olla.